Tehtävämme on edistää nuorten hyvinvointia  ja kasvua

Vuonna 2011 perustetun Minela Säätiön tehtävä on nuorten osallisuuden ja kehittymisen tukeminen. Avustukset jaetaan nuorten liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin sekä luovuutta, osaamista ja osallisuutta tukevaan toimintaan. Avustuksia nuorisotyölle voivat hakea kerhot, yhdistykset ja seurat. Säätiö voi jakaa avustuksia myös haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevia yksittäisille nuorille.

Lisäksi säätiö on tukenut apurahoilla, stipendeillä ja avustuksilla kymmeniä muita tärkeitä avustuskohteita ympäri Suomea, niin yksittäisiä nuoria kuin myös yhdistyksiä, kerhoja ja seuroja.

Vuoden 2018 syksyn avustushaussa tukea saivat seuraavat yhteisöt:

Invalidiliitto ry. Tanssi- ja voimisteluseura Vaajakosken Illusion, Limingan moottoripaja, Rasivaaran nuorisoseura, Karhulan veikkojen lentopallojaosto, Lapin partiolaiset ja FC Pogosta. Lisäksi myönsimme avustusta Peräseinäjoella järjestettyyn Hope Dance tapahtumaan ja Alkio-opiston opiskelijoiden stipendeihin.

Kevään 2019 avustushaussa tukea saivat seuraavat yhteisöt:

Outokummun taitoluistelijat, Uinti Vantaa ry, Länsi-Pohjan miekkailijat, MLL Otava, Sirkus Taika-aika ry, Joensuun Uimaseura, Ropecon ry, Pohjois-Karjalan ADHD, autismi ja dysfasiayhdistys Aksoni, Turvapaikanhakijoiden tuki ry. Lisäksi tukea sai 8 yksittäistä perhettä tai nuorta.

Syksyn 2019 avustushaussa tukea saivat seuraavat yhteisöt:

Puijon pesis ry:n juniorit, Lapsen ääni kuoro Muuramelta, Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, Wäkevän taidekerho Mikkelistä  ja Kirkkonummen tanssiyhdistys ry sekä Alkio-opiston opiskelijat opiston tukiyhdistyksen stipendien kautta. Lisäksi tukea saivat 17 yksittäistä perhettä tai nuorta.

Valitettavasti koronaepidemian aiheuttamasta taloudellisesta tilanteesta johtuen Minela säätiö sr ei pystynyt järjestämään keväällä 2020 avustushakua. 

Syksyn 2020 avustushaussa tukea saivat seuraavat yhteisöt korona-ajan harrastamisen erikoisjärjestelyihin ja uusiin toimintatapoihin:

Siilinjärven Esab ry, Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys, Rauma Basket ry, Toimintakeskus Semja ry/Lastenkulttuurikeskus Musikantit, Kouvola Hacklab ry, Kino Tavast ry, Tanssi- ja voimisteluseura Illusion ry, Leipäteatteri ry, Puijon Pesis ry:n juniorit.

Kevään 2021 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille:

Liikunnan Riemu Ry, Eijsveiket ry, Kuopion Reippaan voimistelijat ry, Blackbirds United ry, Rauman Seudun katulähetys ry, HoNsU Juniorit ry, Pallokerho Keski-Uusimaa ry (PKKU) B-tytöt, Saimaan Judo ry, Race Club Sveitsi ry, S-kiekko Juniorit ry, Herakles ry, Jaguars Spirit Athletes ry ja Ranuan Peura ry. Lisäksi tukea myönnettiin 12 yksilöhakijalle.

Syksyn 2021 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille:

Imatran monikulttuuriyhdistys Kipinä ry, Haminan lasten ja nuorten kerhotoiminnan tuki ry, Taitotupa ry, Metka kyläkulttuuritalo/Lieksan somaliperheyhdistys ry, Luoma-ahon kylätoimikunta kyläyhdistys ry, Rullalautailijat Joensuusta RUJO ry, Meri-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, European Youth Parliament - EYP Finland ry, Karkun evankelinen opisto / Opistovuosi oppivelvolliselle -linja, United Northern Skaters ry. (UNS ry.), Reisjärven kirkonkylän Nuorisoseura ry, Alkio-opiston kannatusyhdistys, Satakunnan SAMDY ry -autisminkirjo, ADHD ja kehityksellinen kielihäiriö (dysfasia), Pirkanpojat-kuoron kannatusyhdistys ry ja Pohjois-Karjalan Musiikkiyhdistys ry. Lisäksi tukea myönnettiiin kymmenelle perheelle tai yksittäiselle hakijalle.

Kevään 2022 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille:

5G Horses ry, Vehmaisten Urheilijat ry, Vieremän Kehitysvammaisten Tuki r.y., Lapin Yleisurheilu ry, Tampere-Viipurin Ilves-Kissat p17, Eijsveikeet ry, Respect Boxing Club ry, Viinijärven Urheilijat ry, Saarijärven elokuvakerho ry, Laukaan Urheilijat ry, tyttökoripallojoukkueet, Vantaan Salamat ry, Race Club Sveitsi, Black Diamond Cheerleaders ry, Jaguars Spirit Athletes ry, Golden Spirit ry, Tanssi- ja voimisteluseura Illusion, Sportskarate.fi ja Kurikan Painonnostoseura ry. Lisäksi avustusta myönnettiin 20 yksilöhakijalle.

Syksyn 2022 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille: 

Klaukkalan Nuorisoseura ry, Kiuruveden vapaa nuorisoteatteri, Nuorisoseura Motora ry, Musiikkikoulu Proggiksen Kannatusyhdistys ry, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry, Kauhajoen Järvikylän Nuorisoseura, Helsingin 4H-yhdistys, Intro ry, United Northern Skaters ry, Lahden valokuvataide ry, Kulttuuriyhdistys Väristys ry, IISI Ry, Hämeen Setlementti, Pielaveden 4H-yhdistys ry, Kino Tavast ry, Nekocon ry, Kallion Musiikkikoulun kannatusyhdistys, Meripartiolippukunta Kuusiston Linnanyrjänät ry. Taivalkosken 4H-yhdistys. Lisäksi tukea myönnettiin yhdelletoista perheelle tai yksittäiselle hakijalle.

Kevään 2023 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille:

Sirkus Taika-Aika ry, Saarijärven Naisvoimistelijat ry, Skating Team Parainen ry, Kärsämäen kataja Ry, YMCA Tampere koripallo, IF Gnistan ry Pojat 09 haaste (jalkapallojoukkue), Kouvolan hiihtoseu-ran (ry) mäkijaosto, Kokkolan Ratsastajat - Gamlakarleby Ryttare ry, FC Halikko ry, Kuhmon 4H-yhdistys, Jyväskylän Komeetat pojat B, Santa's United ry, Puijon Pesis ry, Kiuruveden Urheilijat/ X-country juniorihiihtojoukkue, Liikunnan Riemu ry lasten liikuntakerho, Lahjan Tytöt ry, Kiteen Urheili-jat ry KiU:n Mäkijaosto, Savio-Puttolan Kyläyhdistys ry, Fc Honka Akatemia tytöt 2011, Töysän Yli-pään Nuorisoseura ry, Kellokosken alku. Lisäksi tukea myönnettiin 20 perheelle tai yksittäiselle hakijalle.

Syksyn 2023 avustushaussa tukea myönnettiin seuraaville tahoille:

Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry, Luopajärven Nuorisoseura ry, Kyrönmaan 4H-yhdistys, Kulttuurikeskus Eridan ry, Imatran monikulttuurinen toimintakeskus Kipinä (Kipinä ry), Kuusankosken Teatterin Kannatusyhdistys ry, Vantaan Tanssiopiston tuki ry, Turun Seudun Yksinhuoltajat Ry, Hailuodon 4H-yhdistys, Turun Suurtorin keskiaika ry, Kuurojen Liitto ry. Mister's ry, Saarijärven Teatteri Ry. Lappeenrannan kehitysvammaisten tuki ry, Kauhajoen Järvikylän nuorisoseura ry, Yhteisöteatteri Jäänsärkijät, Pohjois-Karjalan musiikkiyhdistys ry. Lisäksi tukea myönnettiin 13 perheelle tai yksittäiselle hakijalle.